NaturalMama

 

Kahdeksas lomapäivä meni oikeastaan kokonaan siirtymiseen eteläisestä Lofotien kärjestä kohti vastakkaista suuntaa. Samalla ikään kuin poistuimme Lofoteilta. Ja olemme nyt saariryppään pohjoisemmassa kärjessä eli Skarsteinissa, joka on siis Andoyan saartaa. Matkaa kertyi kilometreissä ainoastaan 320 km, mutta aikaa meni kuutisen tuntia ja keskinopeus oli 65 km/h. Tiet ovat täällä niin kapeita. Vaikka liikennettä ei meidän mielestä ollut paljoa, on meno kuitenkin hurjaa näissä kapeissa teissä; on rekkaa, bussia, karavaanareita, pyöräilijöitä, kävelijöitä. Tienpiennarta ei ole lainkaan ja esim. kaksi bussia vastakkain tullessaan joutuvat kyllä hidastelemaan ja antamaan toisilleen tietä.  Mutta maisemathan ovat yhä edelleen mykistävät, joten tuo kuusi tuntia meni siivillä!

Matkalla pysähdyimme jaloittelemaan ja käväisimme akvaariotalossa! Tässä  muutamia kuvia sieltä:

 

Näistä hylkeiden pitämisestä altaissa voidaan olla montaa mieltä, mutta näillä oli ainakin tilaa uiskennella ja olivat iloisia!

Pohjoiseen tullessamme alkoi teillä näkyä täysin vapaana laiduntavia lammaslaumoja. Hassua! Olivat keskellä tietä ihmeissään, mutta siirtyivät nätisti tien reunaan, kun lähestyimme autolla. Lampailla oli sellaiset lehmänkellot kilisemässä kaulassa niin kuin on poroillakin. Jokaisella oli korvassa omistajansa merkit.

Illalla kävimme meren rannalla kävelyllä. Täällä löytyikin ihan kunnollinen ja pitkä hiekkaranta. Atlantin aallot kuulostivat korvaan hyvälle ja meri tuoksui niin.. mereltä! Löysimme simpukankuoria ja muutaman ihanan pyöreän kiven sinne kotiin muiden joukkoon muistoksi! Kävelimme pitkään, sitten alkoi sataa. Suuntasimme kohti majapaikkaamme. Tänä iltana hieman lueskellaan ennen nukahtamista.

Yhdeksännen lomapäivän aamulla herätessämme sataa ja on tuulista. Olemme kuitenkin päättäneet tänään lähteä valasretkelle veneellä. Niitä on täällä jonkun verran, joten jännittää ihan hirveästi. Siis sekä niiden näkeminen että tämä kova tuuli!!!

Vallasreissu alkoi noin 50 muun innokkaan vaalaannäkijän kanssa. Paikalla oli paljon venäläisiä, italialaisia, saksalaisia ja norjalaisia. Ensin kävimme tutustamassa valasnäyttelyyn, jossa osaavat oppaamme kertoivat erilaisista valaista niiden saalistamistavoista yms. Oli mielenkiintoista! Sitten siirryimme laivaamme:

Tällä paatilla siirryimme noin neljäntoista kilometrin päähän rannikolta. Vettä tihkutti ja mainingit ovat nelimetriset. Eli merenkäynti oli tuntuvaa. Siellä osa kanssamatkustajistamme voi huonosti, oksennuspussit oli oikeasti kovasti käytössä. Me pärjättiin Miken kanssa hyvin. Matkalla tarjottiin teetä, kahvia ja vihanneskeittoa, jos sait ne ja uskalsit  siinä merenkäynnissä hakea. Siellä merenkäynnissä ne lensivät aika monella pitkin laivan pohjaa. Mainiosti kanssamatkustajat myös antoivat auttavan kätensä juuri oikeaan aikaan ettet horjahtanut päin aluksen reunoja. Hirveän vähissä vaatteissa myös osa matkustajista olivat liikenteessä; lenkkarit ja ohut takki ja farkut. Onneksi miehistöllä oli heille paksut pilkkihaalarityyppiset lainaksi!

Me näimme kaskelotin pariinkin kertaan sekä noin kahdenkymmenen parven pitkäeväpääpallovavalaita, joista minulla ei ole nyt kuvia. Mikke sai hyviä kuvia kameralla. Näytämme niitä myöhemmin. Kaskelotti on 14 metrinen ja oli upea. Nämä muut olivat noin 6 metrisiä. Vettä allamme oli 400 metriä.

   

 

Reissulla oltiin kolmisen tuntia. Sauna olisi maistunut reissun jälkeen. Sitä ei nyt ollut tarjolla. Majapaikkamme emäntä, jonka sukujuuret ovat Suomessa, kertoi sellaisen kyllä mahdollisesti ensi vuoden aikana lisäävänsä tarjontaan.

Tässä vielä onnellisten valaannäkijöiden selfien:

Hyvää yötä kaikille! Aamulla kohti Suomea lautalla ensin Senjaan ja siitä kohti Kilpisjärveä.

Virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen nappasimme aamupuurot nassuihimme ja kahvit perään. Eväät reppuun ja kahvin keittovehkeet reppuun. Lähdimme vaellukselle. Päivä oli erinomainen sille; oli pilvistä, mutta ei sateista!

   

 

Maasto oli aavistuksen haastavaa kulkea. Koko reissu kesti noin kolmisen tuntia ja näkymät ylhäältä olivat huikeat. Upeita puroja, miltei koskia valui alas tunturin rinteitä. Kahvit keitettiin tunturipurosta otetusta vedestä. Miksi se aina maistuukin kahvi hyvältä ulkona!

Reissun päätteeksi oli otettava selfiet onnellisista matkaajista:

Reissun jälkeen oli tarkoitus mennä saarella olevaan kapakala-museoon, mutta se oli juurikin mennyt kiinni. Nooh, haju oli kyllä aika kamala sisällä, joten en nyt kuitenkaan ollut kovin pahoillaan tästä menetyksestä.

Hieman lisää kauniita kuvia taloista rannoilla. Ne ovat rakennettu rantaan korkeiden pilareiden päälle. Pilarit on tehty puusto. Näyttää niin hepposelta, mut kai ne kestää. Mietin vaan puuta, talvea, jäätä jne.

  

 

Kuivattu turskan pää. Täällä näitä kaloja kuivatetaan paljon. Kaupoissa myydään niistä tehtyjä snäcksejä. Ei olla vielä ostettu!

Kylällä on myös varastorakennuksia, jotka ovat kapakalaa täynnä. Kaloja ja erityisesti turskaa on kuivattu Pohjois-Norjassa näin jo vuosisatojen ajan. Ne roikkuvat kuivumassa helmikuusta pitkälle kesäkuun alkuun ja kylmä ilma kuivattaa kalat niin etteivät linnut enää kiinnostu niistä. Kuivuttuaan ne säilyvät parikin vuotta syömäkelpoisina. Huvittavinta oli, että suurimmassa osassa paikoista oli kuivumassa pelkkiä kalojen päitä, jotka ilmeisesti ovat kasvava vientituote. Lofoottien ilmasto on optimaalinen kalojen kuivaamiseen sillä liiasta pakkasesta niiden koostumus huononee kun taas ihanteellista on nollan rajassa pyörivä lämpötila ja kostea ilma. Täällä on siis vaikea välttyä kyseisiltä kalankuivaustelineiltä jos matkaa paikalla helmikuun ja kesäkuun välillä.

Tänään syödään myös itsetehtyä ruokaa täällä mökillä, kun kerta hyvä keittiö on. Koitimme etsiä kaupasta valasta. Olisimme paistaneet pihvit molemmille, mutta ei nyt ainakaan täältä löytynyt. Ollaan sen verran pienessä kylässä nyt! No, mut Mikke lähti kalalle, joten nyt jännittää, että mitä syödään:)

Huomenna siirrytään Lofoottien pohjoiskärkeen eli huomenna on autossa istumisen päivä.

Aamulla heräsimme virkeinä, levänneinä ja valmiina uutena päivään. Jotain oli muuttunut, ei nimittäin enää satanut. Pilvistä on, mutta ei SADA!! Se oli ihan paras uutinen. Kävimme pienellä aamulenkillä. Tästä muutama kuva hotellistamme ja ympäröivistä näkymistä:

   

Jatkoimme matkaa kohti Lofottien eteläkärkeä ja siellä olevaa kylää nimeltään Å. Siellä on mökkimajoitus nyt pariksi päiväksi. En tänään kirjoita paljoa, koska kuvat saavat puhua puolestani. Olen ollut ikään kuin koko päivän kolmiulotteisen kuvan sisällä. On korkeutta, on syvyyttä ja on leveyttä. Ja siellä jossain keskellä me ajelemme autolla. Olemme olleet keskellä satua. Tämä on ollut uskomattoman upea paikka. Täällä on niin kaunista. Mökkimme on veden päällä. Lokit kirkuu, aurinko paistaa. Juon viiniä tässä terassilla ilta-auringossa!

Tässä päivän kuvat:

 

 

   

 

 

 

 

Nyt Mikke huutelee syömään. Tänään syödään itse tehtyä! Niin, Mikke sai Atlantin syövereistä yhden kalan. Se oli kuitenkin 5 sentin mittainen, joten me syömme nyt muuta:)

Selvisi tuo kalakin minkä Mikke sai. Se oli seiti!

Kauhea murhe, kun fudismatsi ei näy telkkarista. Yle äänellä mennään.

 

Tässä vielä kuvia meidän aamuisesta lähdöstä Abiskosta. Yö meni hyvin, aamiainen oli maittava. Kahvi aivan täydellisen vahvaa ja leivät olivat ilmeisesti kotona leivottuja. Paikka oli mukavan rauhallinen ja palvelu erinomaista.

  

Vettähän satoi kaatamalla, mutta lähdimme kaikesta huolimatta pienelle vaellukselle katsomaan ympäristöä sekä tutustumaan lähellä olevaan luontotaloon. Löysimme kummallisen ja salaisen kuvassa olevan luontotutkimusalueen. Kaikesta päätellen siinä mitattiin tunturivyöhykkeellä eri kasvien/puiden kasvunopeuksia. Ympärillä olen tunturit olivat maagisia etenkin nyt kun ne näkyivät hieman pilvien ja sumun takaa. Upeaa! Helikopterilla olisi päässyt vierestä esim. tuntureille kalaan nopeasti. Kopteri oli kovassa käytössä. Huskyt haukkuivat jossain lähellä. Pilvet roikkuivat alhaalla, oli hieman apea mieli.

 

Juna ajoi raiteilla usein ohitsemme. Siinä oli kymmenittäin kuvassa näkyviä vaunuja, joissa oli malmia/rautarikastetta Kiirunasta matkalla Norjan Narvikia, josta edelleen laivalla maailmalle!

Tämä oli viimeinen kuva Abiskosta. Ihan mieletön tunturipuro, joka sittemmin on levinnyt ja kasvanut tällaiseksi hurjaksi kuohunnaksi! Kuvakulma yläpuolelta olevalta sillalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajoimme Abiskosta kohti Norjan puolta ja päämääränä seuraava ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme täällä Lofoteilla. Päivästä tulikin maisemien ihailupäivä oikein toden teolla. Vaikka koko ajan sataa, emme antaneet sen häiritä. On täällä uskomattomat maisemat. Jylhät ja valtavat tunturit jököttävät suojelemassa pikkuruisia kyliä. Ajamiemme teiden vieressä toisella puolella nousee valtavia viherseiniä ylös silmin kantamattomiin ja toisella puolella velloo meri. Meri on muuten upeaa vihertävänturkoosia ja puhtaan näköistä. Mun täytyy jossain vaiheessa päästä sinne uimaan. Mutta Norja on kuin satukirja; kaikki on kaunista, talot persoonallisia, luonto uskomatonta, meri ja tunturit koko ajan läsnä!

Pysähdyimme pari kertaa kaffeille matkan aikaa. Narvikiin kävimme tutustumassa ja nostamassa myös paikallista valuuttaa. On täällä Norjassa kyllä kaikki pikkuisen kalliimpaa kuin Suomessa; bensa, ruoka jne. Tässä muutamia kuvia Norjan puolelta. Ylitimme varmankin kolme toistaan korkeampia siltoja.

     

 

Tähän on nyt päästy. Kilsoja on takana 1780 km. Lofoteilla ollaan Stokmarknesissa. Hotelli on nimeltään Vesterålen Kysthotell. Tämä on kivan oloinen paikka. Nyt me puuhastalemme syömään menoa. Huomenna tarina taas jatkuu ja matka jatkuu kohti Lofottien eteläkärkeä. Siellä meillä on jonkun sorttinen mökki odottelemassa! Ja keittiö myös. Mikellä kalavehkeet mukana, joten syömme jotain tosihyvää merestä saatua huomenna ja kokotaan itse, eiks niin?? Tilaukseen tonnikalaa ja katkarapuja:)

Päivitän tähän loppuun vielä syömisemme, koska sehän on meille tärkeää. Minä söin uer fiskiä, joka norjalainen kalaherkku. Englanniksi käännettynä Red fish. Maisui turskalle, oli vaalea ja rasvatonta. Mikke söi samaa. Oli hyvää. Ruoka yhteensä maksoi melkein saman verran kuin pullo valkkaria:)

 

Wales-Portugali ei mennyt ihan niin kuin me oltais haluttu:)

3.7 sunnuntain tärkein kohokohta oli Tuuvemme rippijuhlat Raisiossa. Tuuve oli kuin prinsessa ja juhlat mitä mainioimmat! 40 juhlavieraan voimin saimme nauttia upeista suolasista ja makeista tarjoiluista, hienosta juhlapuheesta ja lämminhenkisestä seurasta. Tuuvelle kaikkea hyvää tähän kesään. Toivottavasti ehdimme tänä kesänä vielä nähdä:)

    

Raisiosta suuntaamme kohti pohjoista viimeinkin. Etappina Kristiinankapunki, tarkemmin Lapväärti. Kilsoja tänne Raisiosta noin 250. Yöpaikkamme oli Lapväärtin kylässä oleva Wanha Tupa. 1800-luvulla rakennettu rakennus oli upea ja maaginen, tuulahdus menneeltä vuosidadalta, rakkaudella ja pieteetillä sisustettu ja uskomaton elämys. Talo oli noin 170 neliöinen ja meidän kahden käytössä kokonaan. Kerroksia oli kaksi. Nukuimme ylhäällä ja aamiainen syötiin alakerran valtavassa tupakeittiössä leivinuunien ja katossa roikkuvien varrasleipien lomassa. Ylhäällä oli kuitenkin kunnon kokoinen telkkari, josta tuota odotettua Islanti-Ranska futismatsia saatiin katsoa. Tulos oli harmittava, vaikkakin odotettu. Ei siitä sen enempää!

Mutta tämä Wanha Tupa oli mitä mainioin paikka. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Yhteystiedot löytyy meiltä, jos haluatte mennä yöpymään. Me ainakin mennään uudelleen. Esim. joulu 15 hengelle kolmeksi päiväksi maksaa tonnin! Kuka lähtee mukaan??

      

 

Lähdimme kohti Norjaa koukaten lounaan kautta eli suuntasimme Espoosta Turkuun. Vietimme Turussa mainion illan siskon kanssa. Iltaan sisältyi Keskiajan markkinat, jotka ovat jo perinteiset peijais3t Turussa. Markkinat kestivät viikonlopun 1-3.7 ja kävijöitä oli yhteensä 155 000. Siellä sai ihailla keski-aikaisia työnäytöksiä koskien esim. taontaa, käsitöitä jne. Henkilökunta on aina pukeutunut ajan henkeen. Mahtavia asuja, haarniskojakin näkyi. Haarniskat myös näyttivät miten niissä asuissa onnistui kaksintaistelut! Erilaista ruokaa oli tarjolla aina kokonaisena paistetuista possuista metrilakuihin. En tiennytkään niiden olleen suosittuja jo keski-ajalla.

  

             

 

Illan päätteeksi astuimme Jakke jokilaivaan, joka seilaa edes takaisin Aura-jokea ottaen väkeä kyytiin usealta eri pysäkiltä. Kiersimme rundin kertaalleen, kesti noin tunnin. Iltalippu maksoi 7,5 euroa, johon sisältyi grillimakkara-ateria. Päivällä reissu maksaa 5 euroa. Jakessa on A-oikeudet. Joten jos poikkeat kesä Turkuun on tämä ihan hauska tapa ihailla Turkua hieman eri perspektiivistä.

Lomalla saa nukkua pitkään ja rauhassa. Aamu alkaa kupposella hyvää kahvia ulkona terassilla, jos se on mahdollista. Ei kiirettä, Hesari kaikessa rauhassa läpi nautiskellen. Oh, mikä nautinto. Talon voi kiertää kahvikupposen kanssa. Saa ihmetellä tätä kasvun ihmettä. Veden ja auringon voimalla tapahtuu aina kummia yönkin jälkeen. Kärpäset surisee, muurahainen kävelee pöydällä ja mustarastas laulaa. On lämmintä ja ihanaa. Parasta kesässä on aamut, loma-aamut:)

Iltapäivällä lähdimme siippani kanssa fillarilenkille. Parisen tuntia pyörän päällä, maisemat vaihtuivat sopivasti ja Espoo on kaunis kaupunki. Tähän viikkoon kuuluivat myös hääpäivämme vietto, mansikoiden poiminta ja uimaretki kylläkin uimahalliin. Miksi uimahalliin, no koska olin ollut koko päivän auringossa eikä pääni olisi enää kestänyt maauimalan auringonpaistetta. Mansikat ensin poimittiin tiukassa auringonpaisteessa ja sitten tietenkin käsittelin ne myös ulkona. Hullun touhua, mutta aurinko on mun kaveri, en jätä sitä koskaan:). Mikke on meidän hilloäijä. Nytkin saatiin pakkanen pullolleen punaista ja makeaa mansikkahilloa. Se oli taivaallista!

Harvinaista kyllä, mutta aloitimme loman jo Juhannuksesta. Saimme taas tuttuun tapaan viettää sen 16 muun kanssa Nauvossa Pappilanrannassa. Hauskaa oli! Matkaan lähdettiin jo torstaina eikä mitenkään pahassa ruuhkassa. Lossijonossa oltiin tunnin verran, joten se ei tuntunut miltään. Pahimmillaan siellä on kökötetty muutamien muiden kanssa kolmatta tuntia. Kumma miten tuo jonottaminen ei ärsytä lainkaan Juhannuksena. Sitä ihan jopa pikkaisen odottaa ja siitä jopa jonkin verran nauttii. Mutta auta armias marraskuussa Länsiväylällä tai jouluruuhkajonoissa marketeissa Meinaa hermo mennä vaikka kuinka taistelee vastaan.

 

Juhannus 2016 oli upea. Säät olivat lämpöiset. Palju ja sauna ja hyvä ruoka ja upea seura. Meillä on koolla eri ikäisten joten hullulla tavalla yhteen sulautuva joukko. Aina on hauskaa. On niin suloista seurata 2kymppisten touhuja. Varmaankin he ajattelevat meistä samalla tavalla. No en tiedä miettivätkö meitä ihan suloisiksi, mutta ehkä mukiin meneviksi:) Musiikki yhdistää ja sitä me kuunnellaan paljon. On se jännää, että 2kymppiset tykkäävät samasta musasta kuin me 5kymppiset. Ja ihan tanssimaankin oli pakko jossain vaiheessa ryhtyä.

Juhannukseemme kuuluu aina leikkimielinen kisailu. Tänä vuonna se järjestettiin niin, että jokainen parikunta toi mukanaan yhden leikin. Oli juomaleikkiä, tulitikun heittoa, biisikisaa, pingispallon kuljetusta lusikassa, joka oli suussa jne. Olipa meillä hassunhauskaa!

Rakastamme hyvää ruokaa. Juhannuksena syödään aina ulkona, ruoka tehdään ulkona ja koko ajan ollaan ulkona. Sisällä käydään nukkumassa, muuten aina hus, ulos. Nauvon potut juuri aamusella ylös nostetut ovat parasta mitä tiedän. Ei voi olla mikään n iin maikoista lähiruokaa. Vievät kielen mennessään. Sen kanssa tietenkin kalaa eri muodoissa, kotimaisia vihanneksia ja kasviksia, saaristolaislimppua, voita, vettä, viiniä, snapseja…ja se on siinä. Raparperipiirakkaa ja vaniljavaahtoa jälkkäriksi. Mitäpä pieni ihminen voi muuta tahtoa!